Kintereillä

Oppia ikä kaikki

2009-04-06T07:40:00.000-07:00

Kävimme tänään siruttamassa pennut Sopulitien eläinlääkärissä. Pennut eivät järin siitä pitäneet, mutta homma hoitui melko kivuttomasti, näin kasvattajan näkökulmasta. Kysyin synnytyksestä ja vihreästä sikiövedestä ja opin, että koiralla sikiövesi on aina enemmän tai vähemmän vihreää. Tilanne ei siis ilmeisesti ole ihan sama kuin ihmisillä, joilla sikiövesi muuttuu vihreäksi, kun lapsi kärsii hapenpuutteesta ja ulostaa veteen. Suurin osa Akikon synnytyksen dramatiikkaa olikin siis kai vain päässäni ja hävisi kerta laakista sen siliän tien... Omituista kyllä sikäli, että Oprin pennuista yhdelläkään ei ollut vihreää missään...

Yritin etsiä lisätietoa aiheesta Parempaan pentutulokseen kirjasta, mutten löytänyt mitään sikiöveden väreistä. Sen sijaan googlettamalla löytyi seuraavaa: "Vihreä paksumpi neste on peräisin sikiön kuonapussista ja kirkas neste on sikiövettä." Niin kauan kuin mustanvihreää vuotoa ei tule ulos nartusta ilman pentuja, pitäisi kaiken olla kunnossa näiltä osin. Nyt pitää kyllä kaivaa sekä kätilökirjat, että koirakirjat esiin ja tutkia asiaa ennen kuin kirjoittelen tänne lisää omia päätelmiäni. On päässyt niin paljon unohtumaan noista omista opinnoistakin.

Pennut ovat muuten aika hylkeitä, Siru painoi 2,1 kiloa ja veljensä Sumo Painija 2,3 kiloa... Eläinlääkäri ihmetteli ja ihasteli lasten muhkeaa kokoa.

Puksun paksut lapset

2009-03-19T12:12:00.000-07:00

Akiko (eli Aksu, Puksu tai Kiksu) voi hienosti ja niin voivat myös pennut. Pennut ovat aika paksuja. Nyt massaa on jo yli kilon verran, kun ikää on vasta 1,5 viikkoa. Punkerot tuntuvat varsin tyytyväiseltä sakilta, nukkuvat ja köllivät, vähän mönkivät ja syövät. Soraääniä ei pentujen häkistä juurikaan kuulu, mikä on ihan mukava asia. Nyt odotellaan silmien aukeamista sekä Tuirea ja Teemua kylään (ja ehkä myös vähän Cruftsin tuliaisia).

Lapsille on valittu jo virallisten nimien lisäksi kutsumanimetkin. Mustikkatyttö saa nimen Siru ja jääkarhupoika on tietenkin Sumo Painija. Hetki pitäisi vielä odotella, ennen kuin uudet omistajat pääsevät tapaamaan pentuja, mutta onneksi aika kuluu nopeasti!

Tässä vielä kuva 1,5 viikkoisista naperoista!

Rakkautta vain

2009-03-10T04:23:00.000-07:00

Viime päivinä olemme saaneet uusia rakastettavia perheeseemme! Hain Akikon viikko sitten Tampereelta Tuiren luota meille ja laskin, että pari viikkoa olisi aikaa asettua uuteen paikkaan pentuja varten. Sunnuntaina, 59. tiineyspäivänä, alkoi kuitenkin tapahtua. "Muutosta" oli siis aikaa vasta viikko. Olin varautunut siihen, että Akiko kantaa 63. päivän kieppeille, mutta syntymän ihmettä päästiin todistamaan jo aiemmin.

Akiko aloitti touhun syömättömyydellä, läähättämisellä ja petaamisella. Ei siinä paljon tarvinnut arvailla mihin ilta johtaa. Lähdettiin kiireessä hankkimaan tarvikkeita apteekista (koska hyvä kasvattaja varautuu synnytykseen vasta sinä päivänä kun itse asia tapahtuu) ja Nona ja Julle lähtivät vanhemmilleni evakkoon.

Akiko on sellaista kipuherkkää ja äänekästä sorttia, joten ilta meni kuunnellessa "synnytyslaulua". Akiko ulvoi pienemmillä supistuksilla ja parkui loppua kohden, joka ikisen supistuksen aikana... Hän kaipasi kovasti minut tuekseen ja ponnistuksia odotellessa aika kuluikin kuunnellessa, kun Akiko huusi korvaani. Mutta mihin sitä ei koiransa puolesta ryhtyisi, kuulonmenetys tuntui pieneltä uhraukselta ottaen huomioon millaisen työn Akiko joutui tekemään, jotta lapset saatiin ulos.

Ensimmäistä sai odotella melkoisen pitkään, yli tunnin siitä kun vesi meni. Aloin jo olla huolestunut ja soitin Christenille. Hän neuvoi minulle supistuksia voimistavan selänhierontamenetelmän, jota en luultavasti ihan sisäistänyt oikein, mutta yritin silti parhaani sen toteuttamisessa. Pian alkoikin jo sikiöpussia pilkistää esiin ja odottelin, että Akiko saisi pennun rykäistyä seuraavalla supistuksella kokonaan ulos, kun pää näkyi jo. Pentu oli kuitenkin niin iso, että se jäi jumiin. Nappasin kumihanskan käteeni ja stimuloin samalla selänhieronnalla supistuksia. Seuraavalla supistuksella autoin pennun ulos. Akiko putsasi pennun ja sen jälkeen mittasin painon - 350 grammaa! Ei mikään ihme, että apua tarvittiin. Shiban pennut painavat tavallisesti 200-300 g. Meille on kyllä siunaantunut vain niitä jytkyjä, vähintään 300 grammaisia.

Pentu pääsi imemään nisälle ja jäin ihmettelemään, että siinäkö se oli. Akiko vaikutti kovin rauhalliselta ja tyhjältä ja ehdin jo ensimmäisen syntymästä kuluneen muutaman tunnin odottelun aikana luulla, että valkoinen uros jäi ainokaiseksi. Supistelut kuitenkin jatkuivat ja pian huomasin, että sieltä on vielä yksi tulossa (onneksi). Akiko tarvitsi taas apuani, tällä kertaa pentu oli tulossa peppu edellä ja jäänyt myöskin jumiin. Sain otteen pennun vartalosta ja supistuksella vedin varovasti. Sikiövesi oli vihreää, joten pentu oli ollut hapenpuutteessa ja ulostanut veteen. Onneksi se ei tarvinnut elvytystä, vaan hengitti omin avuin, joskin röhisten. Kuopus oli musta narttu. Molemmat pennut rauhoittuvat nopeasti, saivat maitoa ja hiljenivät. Minä sen sijaan en ollut rauhallinen. Synnytys oli taas nostattanut sellaiset tunteet pintaan, varsinkin kun oli vähän actionia, että oli mahdotonta mennä itsekin nukkumaan, kun koirat olivat jo täydessä unessa. Lopulta uuvuin ja nukahdin, minäkin.

Ensimmäiset päivät ovat aina jännittäviä, kun joutuu seuraamaan pentujen toimia; saavatko ne maitoa, ovatko terveitä ja tuleeko mitään yllättävää ilmi. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin sujunut hyvin eikä Akiko ole tarvinnut apuja pentujen hoidossa. Pennut ovat ottaneet hyvin painoa ja nyt poika painaa jo 420 g, tyttö 400 g! Molemmat ovat kauniita, vaikka valkoinen ei olekaan sallittu väri shiboilla. Olen niin mielettömän kiitollinen näistä lapsista ja toivon, että kaikki menee jatkossakin hyvin, rankasta alusta huolimatta!

Kiitos kaikille avustaneille ja tukeneille sekä meidän koirien hoitajille: Tuirelle perheineen, Christenille, Jorunnille, Paulalle, Jennalle, Marjolle perheineen, Johannalle sekä Tinjalle! Kiitos myös kaikille onnitteluista!

Eläköön Akiko, eläköön pennut! <3

Setämiehen paluu

2009-02-03T12:22:00.000-08:00

Vinski aka setämies oli meillä käymässä. Pojilla oli taas oikein hauskaa yhdessä. Opri pakeni tervehtimisten jälkeen meidän sängyn alle, sillä meno alkoi olla melko nopeasti melko hurjaa. On hyvin vaikeaa kuvitella, että kyse olisi silkasta pennun alistamisesta, niin "iloinen" Vinski oli touhutessaan Ukon kanssa. Mutta ota noista nyt selvää. Pääasia on, ettei kukaan kai ollut liian tosissaan ja hyvä henki säilyi. Vinski-paralla tosin silmät alkoivat vuotamaan kaikesta siitä toljottelusta (jotta en turmelisi mahdollisten alaikäisten lukijoiden viattomia mieliä, olen jättänyt rajummat kuvat blogista pois):

Puistoilu on edelleen suosiossa ja kaikkien mielestä kivaa. Nonakin on oppinut vetelemään sikeitä kohtalaisessa räksytyksessä. Opri on ottanut hienosti mallia ja alkanut haukkumaan lajitovereidensa tavoin. Se siitä ihanasta hiljaisuudesta.

Tuire nimesi osuvasti puistokaverimme ranskanbulldoggi-Rexin päättömäksi ratsumieheksi. Tämän tarinan kuvituksesta selviää myös miten pää menetettiin:

Lopulta meillä tuntui olevan kaksi päätöntä painijaa - ratsumies ja tallipoika:

Ettei menisi taas liian epämääräisiksi nämä jutut, lisätään pari kuvaa meidän jokapäiväiseltä lenkkireitiltä. Kaunista, eikö? Ystävänpäiväksi ollaan alustavasti sovittu treffit tänne Herttoniemeen. Toivottavasti saadaan kaunis sää ja mukava lenkkiporukka! Tervetuloa!

Puisto-poliisi, pikku-ukko, setämies ja moni muu

2009-01-23T10:12:00.000-08:00

Viime aikoina olemme puistoilleet aika paljon. Nonan päiväuniaikaan suunnistetaan koko porukan kanssa koirapuistoon ja siellä sitten juostaan ja riehutaan, jotta mamma saisi katsoa illalla telkkaria rauhassa tai kirjoitella blogiinsa. Vakioporukka on tietenkin pikku-Ukko, Opri puisto-poliisi sekä Nona ja minä. Seuraksi saamme usein Vinski-mittelin, joka tykkää erityisesti jahdata ja astua Ukkoa. Ukko ei pistä pahakseen. Alla olevassa kuvassa näkyy vierailevan tähden, Kafun, takapuoli. Kafu tunnetaan myös Oprin exänä. Entinen pari on edelleen lämpimissä väleissä.

Puistoilu on kivaa, kun siellä on kiva porukka. Opri on sitä mieltä, että vieraat koirat eivät kauheasti saisi leikkiä Ukon kanssa ja kuten kunnon puisto-poliisin kuuluukin tehdä, kamppaa Opri silloin tällöin Ukon juoksusta, ettei vaan olisi liian kivaa. Setämiehen eli Vinskin ja Ukon keskinäisen suhteen Opri hyväksyy. Onneksi Ukko on osoittanut mielenkiintoa myös naisia kohtaan, joten me omistajatkaan emme ole huolissamme tilanteesta.

Muita kivoja vakkarikavereita ovat Riku-corgi ja Hugo-vinttari. Opri jännittää aina vähän, jos puistossa on isoja vieraita koiria, mutta ilokseni olen huomannut, että päiväsaikaan porukka on aika leppoisaa ja Oprikin pääsee lopulta mukaan tohinaan. Yleensä niillä on Ukon kanssa kuitenkin niin kivaa, ettei ollenkaan haittaa jos puisto on tyhjillään. Vieraiden narttujen kanssa me emme juurikaan puistoile, mutta on ollut hauskaa huomata miten hyvin kaikki urokset tulevat toimeen keskenään, Opri ainoana naisena ja yleensä porukan ulkopuolella puuhastelemassa omiaan. Pojat juoksevat sillä aikaa peräkanaa pitkin kenttää. Mitähän tästäkin nyt pitäisi taas ajatella.

Eilen joku koira toi puistoon suussaan kuolleen myyrän. Pyytäisin ihmisiä hiukan ajattelemaan. Kun puistossa ei saa keppiäkään heitellä, ettei tulisi tappelua, niin minkälaista kärhämään mahtaa tuollainen "lelu" saada aikaan...? Onneksi Ukko ryösti myyrän rauhallisissa merkeissä ja myöskin luovutti sen mammalle rauhallisissa merkeissä. Mamma viskasi myyrän hiiteen ja koirat katsoivat tyrmistyneinä "että tuolla lailla heittää hukkaan Jumalan viljaa..."

Päivän taikatemppu:

Ukolla on pystyt korvat...

... ja sitten Ukolla onkin luppakorvat!

Pikkulisäyksenä Akiko-mustapallerolle terveisiä, kunhan pääset (joudut) tänne meille niin kehitetään sinullekin liuta ylistäviä lempinimiä! Pian nähdään! <3

Tapahtui vuonna 2008

2008-12-30T23:14:00.000-08:00

Pian on taas yksi vuosi takana. Olemme vanhentuneet hieman ja elämästämme on poistunut asioita, mutta olemme myös saaneet jotain uutta. Ehkä olemme saavuttaneet jotain hieman, jotkut jopa paljon! On uudenvuoden lupausten aika ja aika katsoa mennyttä vuotta. Sen jälkeen voi siirtyä eteenpäin.

Hesarista löytyi hassuja sitaatteja vuoden 2008 varrelta, liittyen maailmalla tapahtuneeseen. Ilmeisesti myös planeettamme johtohenkilöiden voisi olla syytä miettiä mitä suustaan ääneen päästää. Sitaatit naurattivat, mutta myös vakavia ja muutoksen tuovia asioita on tapahtunut.

Muutamia suuria uutisia olivat toukokuussa Etelä-Myanmaria koetellut hirmumyrsky Nargis, marraskuinen Barack Obaman valinta Yhdysvaltain presidentiksi sekä vuoden loppua kohti kiihtynyt talouden heikkeneminen ja taantuma. Aivan alkuvuoden uutisia en enää edes muista.

Suurimmat uutiset oman perheemme sisällä liittyivät lähinnä lapseemme Nonaan sekä koiriimme. Isla muutti pois, Akiko ja Ukko tulivat tilalle. Muutimme Lohjalta takaisin Helsinkiin ja Nona oppi kävelemään. Siinäpä kai ne tärkeimmät.

Koirarintamalla uusi vuosi tuo tullessaan toivottavasti mukavia asioita ja jotain kivaa odotettavaa. Ukko se vain kasvaa ja on pian riittävän vanha päästäkseen näyttelyihin kokeilemaan charmiaan. Ehkä saamme mustia pentuja, ja kenties punaisiakin! Työtä on siis ainakin luvassa, mutta hyvällä onnella saamme myös nauttia.

Vuoden päätteeksi aion tuumia viimeisen 12 kuukauden tapahtumia ja oppia. Haluan päästä yli mieltäni harmittaneista sanoista ja teoista, enkä kantaa turhaa murhetta harteillani. Haluan kiittää niitä, jotka ovat minua auttaneet sekä osoittaa kiitollisuuteni ja ystävyyden tärkeyden. Haluan jättää taakseni asiat, jotka estävät pääsemästä eteenpäin. Haluan pyytää anteeksi niiltä, joita olen loukannut ja antaa anteeksi niille, jotka minua loukkasivat. Ennen kuin listastani tulee liian raamatullinen, toivotan kaikille erinomaista, kaikin tavoin rikasta ja onnellista Uutta Vuotta 2009, ja lopetan tähän!

Viimeiseksi - olkaamme johtajiamme fiksumpia ja muistetaan se tahdikkuus ;)

Deittailua

2008-12-18T04:02:00.001-08:00

Havahduin jokin aika sitten siihen, että Ukko kasvaa rytisten, emmekä me ole tehneet sen kanssa vielä juuri mitään. Ukko tuntuu niin "valmiilta" ja täyspäiseltä, että kaikenlaiset koulutusprojektit ovat häipyneet mielestä arjen tohinassa. Ehkä jos tarvetta tuntuisi olevan, pysyisivät moiset asiat paremmin muistissa. Mutta toistaiseksi kaikki on mennyt oikein hyvin, enkä ole jaksanut ottaa stressiä, no oikeastaan mistään.

Ukon koira-deittailu oli kuitenkin jäänyt aika pitkälti naapurin Merri-sekarotuisen ja Simo Sisu-mäyräkoiran sekä oman isosiskon Oprin kanssa puuhasteluun. Totesin, että nyt on aika tehdä edes tälle asialle jotain! Niinpä soitin Elinalle ja Sadalle ja sovin Ukolle treffit!

Kävimme alkuviikosta leikkimässä Sadan kanssa ja seura tuntui olevan mieleistä. Touhut olivat villit, mutta sopuisat ja Ukko nukkui hyvillä mielin lopun päivää kotiin päästyämme. Eipä siitä sen enempää ole kerrottavaa. Laitetaan kuitenkin pari kuvaa mukaan kertomaan hauskanpidosta.

Tässä kuvassa näkyy hauskasti, miten vauhdin hurmassa korvatkin kääntyvät lerpalleen!

Sadalle kiitos leikkiseurasta ja Elinalle kiitos kahvista!

Ennakko-joulu

2008-12-14T12:20:00.000-08:00

Joillekin joulun lähestymisestä muistuttaa joulukadun avaus, joulukalenteri tai valtavat ihmismassat kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Minulle joulun tulosta kertoo jokavuotinen perinne, Helsingin Messukeskuksen Voittaja näyttely!

Sen lisäksi, että Messarissa tapaa ystäviä, tuttuja ja koiria, ohjelmaan kuuluu myös vanhojen hyvien aikojen muistelua ja Messari-kokemusten vaihtoa. Tällä kertaa omat koirat eivät olleet mukana ja sain nauttia 2008 Messarista myös ilman lasta ja miestä. Arvasin, että ostan enemmän kuin jaksan kantaa, joten pisteenä iin päälle, sain soitettua vielä kyydinkin kotiin!

Ennen joulua koiratuttuja ehtii tavata yleensä juuri Messarissa. En ollut tajunnut varustautua joululahjoin, mutta sain kyllä muutamia itse, kiitos Johanna, Tuire ja Tiina!

Kuten joululahjojen kanssa kuuluu tehdä, ne revitään heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen auki, koska äiti ei ole enää estämässä. Johannalta sain hänen isänsä tekemiä kynttilöitä (omat tekeleet olivat kuulemma liian käyriä...?). Tiinan lahjan paperit aukesivat kotimatkalla autossa ja paketista paljastui ihana koirakirja! Semmoinen tunnelmakirja. Tuire yritti muistuttaa, että joululahjat ovat jouluaattoa varten, mutta heltisi sitten lupaamaan, että saa hänenkin lahjapussinsa jo avata. Tuirelta koirat saivat puruluut sekä upean kultaisen kaulapannan. Nona sai hienon punaisen villapaidan! Puruluita lukuunottamatta Tuire oli itse väkertänyt nämä kaikki (en tajua miten)! Suuri kiitos ja halaus tytöt!

Nonakin tykkäsi koristeellisesta kaulapannasta, ehkä jopa vähän enemmän kuin villapaidastaan... Opri ei näyttänyt tuumivan pannasta paljoa, makaili vain ylväänä ja karvattomana lampaantaljalla (kun ei ole omaa pohjavillaa lämmittämässä).

Ennakko-Joulu ei päättynyt vielä siihen. Kuten sanottu, olin ostanut kassikaupalla ruokaa, herkkuja ja puruluita koirille. Kotiin tultuani, säkit purettiin olohuoneen lattialle ja niitä siinä sitten yhdessä ihasteltiin. Nona rapisteli ruokanäytepusseja ja koirat tutkivat innoissaan jotain epämääräisiä eläinperäisiä herkkupaloja. Sitten maisteltiin tuomisia ja pian Ukkokin näytti siltä, että koiranpennun tilalle oli ilmestynyt joulukinkku.

Messarissa ottamani shibakuvat löytyvät kippura.comista, mutta ehdittiin sitä joutessamme paria muutakin rotua vilkaisemaan ja kuvaamaan. Muistoja räpsittiin valikoidusti vain kahdesta muun rodun edustajasta: länsigöötanmaanpystykorvasta, josta en tiedä mitään muuta kuin että se on Uma Aaltosen koira (vai kasvatti? kenties molempia) ja toinen on tietenkin Tiinan ja Janin ihana Ossi-mäykky!

Tässä tämä Uman jöötti. Nätti tyttö!

Ossi Janin handlaamana. Sijoitukseksi tuli tällä kertaa ROP vetsku ja PU2. Mutta Ossi oli kyllä meidän mielestä kaikista paras!

Lopuksi Ukko esittelee miten pöydällä ollaan oikeasti hienosti:

Kädentaidoton

2008-11-25T01:38:00.000-08:00

Luin kateudesta vihreänä Tuikun blogista, että siellä on kaikenlaista käsityötä vireillä - huovutettuja koiria ja slipoverin neulontaa... Ärsyttää tuollaiset tyypit, jotka osaavat ja kaiken lisäksi saavat sen kuulostamaan helpolta! "Kävin ostamassa vähän lankaa ja kappas, villatakki ja lämminkerrasto olivatkin jo valmiit." :D

Oikeasti olen onnellinen, että joku osaa, itse kun saan aikaiseksi neulottua vain oikeata ja nurjaa ilman mitään muotoa. Siis kaulaliina saattaisi onnistua ellen olisi niin kärsimätön. Edes villasukan kantapäätä en osaa tehdä. Ohjeet ovat täyttä hepreaa minulle (0 I 2 neulo yhteen ja nosta lanka - mitä?!?) enkä jaksa yrittää tavata niitä. Mutta osaan arvostaa toisten osaamista.

Mummo-raukka saa tuta isoäitiyden velvollisuudet neuleohjeiden tulvalla. Lehdistä ja kirjoista on helppoa löytää kaikkea kivaa, jota ei itse osaa tehdä. Siihen tarvitaan mummoja ja tätejä. Koska minulla ei ole tätejä, saa mummo kantaa vastuun neulonnasta. Olen viime aikoina löytänyt myös sijoitusnarttujen "huoltajien" aarrearkun. Koira kannattaa antaa sellaiselle, jolta voi vaatia koiranpidon lisäksi myös muita palveluita, kuten käsitöitä.

Käsityöt ja kädentaito ovat ihailtavia asioita. Näppäryys ja mielikuvitus sekä taidokkaat luomukset ovat täysin omaa luokkaansa. On hienoa, että joku osaa ja viitsii. Varron innolla, josko joku tekisi minulle joululahjaksi jotain mukavaa, pehmeää ja lämmintä. Ainakin mummon takuuvarma villasukkapaketti on luultavasti odotettavissa. Omat joululahjahankintani ovat selviö: käsityökirjoja - muille ;)

"Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi..."

2008-11-13T23:15:00.000-08:00

Emme aina voi tuoda tai saada hyviä uutisia. Eilen myöhään illalla Julius toi iltalenkiltä tullessaan huonompia uutisia kuin kenellekään voisi kuunaan toivoa.

Ystäväpiiriimme syntyi hiljattain tyttövauva. Lapsi vain ei ollutkaan terve. En tarkalleen tiedä mitä näiden päivien aikana on tapahtunut, enkä tiedä pystynkö kuulemaan enempää. Nyt hengityskone on suljettu, ja pienen elämän odotetaan hiipuvan ja lopulta sammuvan. Sanat eivät enää riitä kuvailemaan, enkä edes osaa sanoa mitään lohduttaakseni.

Tiedän vain, että tänään halaan ja pidän kiinni rakkaistani lujempaa kuin koskaan. Kumpa muistaisin tehdä niin joka päivä.

...

Korttitalo

2008-11-11T11:51:00.000-08:00

Oksentelun syyksi paljastui eilen kampylobakteeri. Yleinen ja inhottava, myös ihmisiin tarttuva. Seuraava kysymys kuuluukin, miksi jo ensimmäisellä käynnillä ei tutkittu mitään näytettä, ainoastaan sohittiin kanyylilla suonta? Uudella yrityksellä ja uuden lääkärin kanssa saatiin kakasta löytyneestä taudinaiheuttajasta syy ja antibiootista ratkaisu ongelmaan. Nyt Ukko onkin jo taas elämänsä voimissa. Uupumus väistyi valitettavasti jo keskiyön aikoihin, jolloin alkoi myös menetettyjen riehumishetkien takaisinotto.

Odottelin eilen kauhulla kuka meistä alkaa seuraavaksi ripuloida. Onneksi olen vielä päivisin kotona enkä kiinni töissä tai opinnoissa, mutta lapsessani olen kiinni, enkä olisi millään päässyt jatkuvasti lenkkeilyttämään liejua ulostavia koiria. Ulkona riehuva myrsky ei varsinaisesti tehnyt ulkoilusta yhtään houkuttelevampaa... Jullen onneton taas joutui jälleen kerran ylitöihin sairastelevan työtoverinsa ja muutaman muun ikävän sattuman vuoksi. Hutera korttitalomme tuntui alkavan huojua pahemman kerran. Tasapaino on niin kovin pienestä kiinni.

Aamun lähtiessä tänään käyntiin, alkoi toivo taas sarastaa ja ehdin jopa hörppästä kupin kahvia. Niin, ja näyttää minulla olevan aikaa tännekin runoilla. Kukaan meistä ei ole ainakaan vielä osoittanut taudin merkkejä, mutta parempi olla vannomatta. Naapurin mäyräkoiran pentu aloitti yöllä oksentelun ja syömälakon. Mutta tällä puolella rappukäytävää asiat ovat toistaiseksi hyvin ja aion nauttia tästä hetkestä. Jälkikasvu lepäilee, kampylo on taltutettu, rauha on maassa ja korttitalomme osat tuntuvat taas yhteenliimatuilta.

Testosteronia, komisario Meri

2008-11-10T10:19:00.001-08:00

Hei tei urosten omistajat! Minäkin kuulun nyt teihin. Olen kuulunut kokonaiset 4 elämysrikasta päivää! Poikamme on osoittautunut aikamoiseksi yllätysmunaksi niin sanoakseni.

Viime päivät ovat menneet lähinnä ihmetellessä ja ihastellessa miehekkäitä tapoja, joita pentu harrastaa. "Katso, se pissaa eri tavalla! Ooh!" Erityistä ihastusta herätti pikkupojan jalannosto! Siinäpä vasta kehittynyt kaveri, toinen koipi nousee jo vähän! Kiveksiä piti etsiä oikein monen hengen voimin, mutta löytyiväthän ne molemmat lopulta. Silläkin uhalla, että kuulostan nyt typerältä, kerron, että etsin niitä väärästä paikasta. Oikeasta ilmansuunnasta toki, mutta hienosäädössä oli korjaamisen varaa. Oppia ikä kaikki.

Suurta hauskaa pentu järjesti hyppimällä Oprin selkään ja siitä innostuneena nylkyttämällä kättäni. Käteeni kohdistuvaa toimintaa tietenkin paheksuttiin naureskellen, mutta Opri hoitakoot omat ongelmansa. Miehellä on miehen elkeet ja olemme kyllä kaikki sen jo huomanneet!

Hieman tyttömäistä sen sijaan on pentuparan kiljunta. Tänään onneton oksenteli koko päivän, mistä johtuen suuntasimme eläinlääkärille tutkimaan tilannetta. Vesikään ei pysynyt pienellä sisällä, vaan lensi kaaressa ulos, joten tipan laitto tuntui aiheelliselta väsähtäneen pennun toipumisen edistämiseksi. Kanyylia ängettiin suoneen kolmella yrityksellä ja lopulta myös niskaan ja pyllyyn yritettiin saada edes pari tippaa nahan alle. Koko tilanne olisi ollut melko koominen, ellei pentu olisi kirkunut täyttä kurkkua. Lopulta pistettiin vielä oksennuksenestolääkettä peppuun ja sehän se vasta huudot aiheuttikin. Ilmeisesti aine kirveli takalistossa pahemman kerran, sillä huuto jatkui vielä eläinlääkärin kirjoitellessa laskua.

Nyt poika nukkuu ja miehiset painit ovat tällä hetkellä erätauolla. Toivottavasti Ukko on pian taas hyvässä voinnissa ja eläimelliset menot voivat jatkua!

Koiranörtti ja poikalapsi

2008-10-26T10:13:00.001-07:00

Olen valitettavasti kohtalaisen hyvämuistinen (joskin valikoivasti) ja huono antamaan anteeksi. Muistan vieläkin, kuinka yhdeksännen luokan loputtua olin huojentunut päästessäni eroon silloisista luokkakavereistani. Erityisen pahasti suivaannuin eräälle "ystävälle", joka aikalailla puun takaa aloitti valitusvirren koirainnostuksestani. Ilmeisesti jutustelut mielenkiinnon aiheestani olivat jo pidempään kypsyttäneet häntä... No, minä sain sisäiset raivarit vaikken siinä kyennyt mitenkään järkytykseltäni puolustautumaan. En koskaan unohtanut tätä loukkausta. Myöhemmin monestikin olen joutunult kestämään kyseistä henkilöä kaveriporukassamme ja olisi varmasti ollut helpompaa unohtaa koko juttu ja yrittää ystävystyä uudelleen.

Elämässäni on ollut vaiheita, jolloin koirat eivät ole olleet kovin näkyvänä ja isona osana maailmaani ja ajatuksiani. Takaraivossa on silti siintänyt aina tulevaisuuden toivenäkymä - koirien keskellä kirmailu. Jaksan todennäköisesti aina ja ikuisesti kertoilla mielestäni hyvin itseäni kuvaavaa tapausta entisen poikaystäväni kanssa. Hän oli juuri päässyt armeijasta ja kaavailimme yhteenmuuttoa. Juttelin koiraroduista ja siitä millainen pentu sitten otetaan kun päästään asumaan pois vanhempien nurkista. Hän totesi, ettei oikeastaan haluaisi koiraa. Sen enempää miettimättä lauoin sen mitä sydämessäni tunsin. Annoin ymmärtää, että jos pitäisi valita, hän ei olisi listalla ensimmäisenä. Suhteen pikaisen kohtalon saattaa arvata.

Pidän itseäni sosiaalisesti kohtuullisen lahjakkaana tai ainakin hyvin pärjäävänä, vaikka usein valitsisinkin puheenaiheeksi kernaammin koirat kuin ihmiset. Yritän siksi pitää tuttavapiirissäni lähimpinä ystävinäni samanlaisia "koiranörttejä" kuin itse olen, sillä ei-koiraihmisille on vaikeaa selittää elämäntapaansa. Se on välillä täysin ylitsepääsemättömän rasittavaa. Olen huomannut, että niin lasten kuin koirien kanssa ihmiset luulevat, että jos joskus on synnyttänyt/siittänyt lapsen tai silitellyt naapurin koiraa, tietää asiasta jo kaiken ja on siten oikeutettu esittämään mielipiteitään niihin liittyvistä aiheista.

Onneksi olen löytänyt sielunveljiä, rotua rakastavia ihmisiä, sekä Suomesta, että ulkomailta. Olen myös onnekas "omistaessani" miehen, joka jaksaa jakaa innostukseni koiriin ja erityisesti shiboihin. Joistakin melko uusistakin tuttavista on lyhyessä ajassa noussut tärkeitä ystäviä ja tukijoita sekä kumppaneita koirankasvatuksessa. On hienoa kokea Suuri Yhteys jonkun kanssa ja jakaa tärkeänä pitämänsä ajatukset. Kyse ei ole ainoastaan omasta mielihyvästä. Mikä voisikaan olla hedelmällisempi tapa auttaa koirarotua, kuin yhteistyö?

Yhteistyöstä aasinsillan kautta siirryn jälleen tuontiuutisiin. Norjan Bergenistä on jälleen lentänyt shiba Suomeen! Tällä kertaa poikapentu tuli täyttämään Islan jättämää ammottavaa aukkoa elämässämme ja hyvin on poju Islan isoihin saappaisiin astunutkin! Lisää lapsesta voi lukea nettisivuiltamme, kunhan saamme luotua hänellekin oman osion. Viimeisistäkin remontin rippeistä selvittyämme paneudun taas kippura.comin päivittämiseen! Sitten siis lisää kuvia ja tietoa vesselistä. Kiittää saamme jälleen kerran Christen Langia sekä Jorunn Kvalheimia kennel Enerhaugenista!

Perheenlisäystä ja siitä kummunneita ajatuksia

2008-10-21T00:45:00.000-07:00

Ei, en ole taas raskaana. Sen sijaan laajennettu perheemme sai uuden jäsenen, kun Norjan prinsessa Kana Go alias Akiko (Aso No Kana Go Takayuusou) lensi Bergenistä 9.10.08 luoksemme. Akikon "äiti", Tuire, asustelee Tampereella, joten jo samana päivänä neiti matkusti uuteen kotiinsa ja saimme nähdä vain vilaukselta pientä (joskin hieman pulleaa) mustaa tyttöä. Toivon kuitenkin saavamme Akikon luoksemme aika ajoin visiitille, niin pentujen vuoksi kuin ihan muutenkin vain. Montaa niin kultaista shibaa en ole tavannut. Odotan suuresti jälleennäkemistä jo sen vuoksi, että tämä koira saa minut onnea hersyvällä olemuksellaan aina iloiseksi!

Kasvattajana narttukoiria joutuu usein sijoittelemaan muille, jos haluaa jatkaa jalostusta omilla kasvateillaan ja tuontikoirillaan. Kotona kun ei voi kaikkia pitää, valitettavasti. Usein puhutaan siitä, että sijoituskoiraa mielivän kannattaa varautua kaikenlaisiin kustannuksiin, vaikka koiran saisikin "ilmaiseksi". Mitään ilmaista ei tässä maailmassa olekaan. Sama koskee myös koiran sijoittajaa. Koiran maahantuominen ei ole halpaa lystiä, lennot ovat yllättävän kalliita. Päälle voi lisätä Kennelliittoihin päätyvät paperityökulut, eläinlääkärin tarkastukset ym. jatkossa tarvittavat asiat, kuten vakuutukset. Hyvästä kannattaa silti maksaa ja voin lämpimästi suositella kaikille koiran tuontia ulkomailta. Oikeanlaisten kontaktien ja rehtien kasvattajien kanssa on ilo tehdä yhteistyötä. Se antaa myös paljon suomalaiselle shibakannalle, joka saa uutta puhtia vieraista linjoista.

Shibojen kasvatuksessa mallia antaa jalostuksen tavoiteohjelma, jossa mm. kehotetaan selvittämään tutkimuksin shibojen terveys. Viime aikoina on paljon puhuttu kasvattajien vastuusta juuri terveystutkimusten osalta. Ensin syynissä olivat silmien ja polvien tarkistukset, nyt kuvaan ovat ilmestyneet vahvasti myös kyynärät ja lonkat. Miksi? Eihän näin pienen koiran pitäisi kärsiä, vaikka sillä olisikin hieman jotain ongelmia raajoissa? Lisääkö tieto tuskaa vai onko meille oikeasti hyötyä tietää esimerkiksi jokaisen shiban lonkkastatus?

Jalostuksessa ulkonäköä paljon tärkeämpiä ovat luonne ja terveys. Päällepäin voimme silti nähdä koirasta monenlaisia asioita, jotka vaikuttavat valintaamme; korvien koon, turkin värin, ylälinjan, kulmaukset... Jokainen kasvattaja, joka haluaa päästä kasvatustyössään eteenpäin, valitsee koiraparit siten, että ne täydentävät parhaalla mahdollisella tavalla toisiaan. Olisi hyvä, että koirat eivät "kärsisi" samoista virheistä ja että se mikä toiselta puuttuu, löytyisi toiselta. Mikäli molemmilla vanhemmilla on isot korvat tai hammaspuutoksia, ei kannata odottaa pienikorvaisia pentuja täydellä purukalustolla.

Tätä logiikkaa yritän hyödyntää tutkimuksien kohdalla. Mustaa valkoisella takaa myös sen, että kokemus terveydestä ei enää ole subjektiivinen. Jos minun koirallani on C-lonkat, en etsi sille toista C-lonkkaista koiraa pariksi, vaan pyrin löytämään tervelonkkaisen uroksen. En siis kasvata vain yhtä asiaa; lonkkia, silmiä tai polvia, vaan kokonaisuutta niin pitkälle kuin se on mahdollista. Siinä missä katson luonnetta, ulkoisia ominaisuuksia ja jälkeläisnäyttöä, katson myös niitä ominaisuuksia, joita voimme todeta röngenkuvasta tai eläinlääkärin lausunnosta, niitä joita emme voi nähdä paljain silmin. Sen voin myöntää, että eläinlääkäri tässä enimmäkseen rikastuu. Omalla kohdallani ei kasvattaminen taida merkeistä päätellen koskaan johtaa siihen... Mutta saan jotain arvokkaampaa, nimittäin tietoa!

Lokakuun Koiramme-lehdessä oli juttu vanhasta koiraharrastajasta, Johannes Anttisesta. Hän toteaa haastattelussaan näin: "On tietysti vaara, että kun otat koirasta röngenkuvan, joka osoittaa, että koira on sairaslonkkainen, se on paha juttu. Niin kauan kuin todistetta ei ole, koira on terve ja sitä käytetään jalostukseen."

Koiranjalostukseen ja mm. periytyvyyteen liittyviä artikkeleita voi käydä selailemassa HETI ry:n nettisivuilla osoitteessa http://www.koiranjalostus.fi/artikkelit.html

Tänään terveystutkimuksiin menee Akiko ja perjantaina Oprin pentu Taru. Lompakko keveni sujuvasti, mutta toivottavasti myös mieleni huojentuu ja tulokset ovat hyviä. Peukkuja pystyssä pidellen, tähän on hyvä lopettaa.

Rikas mies jos oisin...

2008-08-05T06:47:00.000-07:00

Tai voisin kyllä naisenakin pysyä. Mutta varallisuutta ottaisin mielelläni lisää. Korot kasvavat ja inflaatio uhkaa, ostovoima heikkenee ja bensa kallistuu. Ja meikäläinen on opiskelija äitiyslomalla.

Jotkut asiat elämässä vievät väkisinkin osan elannosta. Sitten on asioita, joista voi nipistää, jos on pakko ja onhan se Pakko aina joskus edessä. Mm. Koirat-lehden tilaus jäi uusimatta kohdallani jo pitkän aikaa sitten. Ei kiinnostanut ihan niin paljon lukea Nylon Beatin Jonnan ja muiden julkkisten elämästä hauvojen kanssa. Samaan hengenvetoon on pakko todeta, että mielestäni myös Koirammen taso on laskenut huomattavasti. Mutta asiallisena kasvattajana kuulun suureen ja mahtavaan Kennelliittoon ja saan jäsenmaksun maksettuani tekeleen postiluukkuuni.

Mies pakotettiin lopettamaan Aku Ankan tilaus säästön nimissä. Kyllä se oli jo aika kasvaa ulos siitä vaiheesta, kun joka keskiviikko koulun jälkeen luetaan akkaria vaikka pitäisi tehdä läksyjä. Lapsen tultua taloon jäi myös ulkona syöminen kuvioista. Weimarin tultua taloon muu sosiaalinen elämä on kuihtunut pikku hiljaa. Saamme siis karsittua lehtitilausten lisäksi sekä ravintolaruokien hinnoista että kyläilijöiden tarjoiluista.

Säästöihin pyritään myös autoilun suhteen ja monta reissua on jäänyt sillä tekosyyllä tekemättä. Isän mökille Juvalle ei lähdetty, kun ei ollut rahaa bensaan. Todellinen syy taisi kylläkin olla se, että koirat olisi pitänyt jättää jonnekin muiden hoiviin, sillä perheen päästä risa parsoni on muodostunut myös heillä sosiaaliseksi rajoitteeksi. Ei, hän ei voi olla yhtä viikonloppua kaupungissa, jotta me voisimme tulla mökille. Ajatus omien koirien jättämisestä hoitolaan ja terrieristä irvistelemässä keittiön nurkassa ei miellyttänyt, joten jätimme mökkeilyt väliin.

Dielesin ja bensan hintojen kohottua reippaasti, on 800 km ajoa vain viikonlopun miniloman takia alkanut tuntumaan muutenkin turhuudelta. Oman mukavuuden voi uhrata ja jäädä kotisohvalle märehtimään. Mies joutuu ajamaan päivittäin Lohja-Helsinki väliä, joten säästetään myös hänen hermojaan. Mutta sinä hetkenä, kun saan päähäni, että koirien on päästävä mökille rentoutumaan ja juoksentelemaan, ei rahanmeno tahi ilmansaasteet saa päätäni enää käännettyä.

Koirat ovat sokea pisteeni. En osaa, en voi enkä halua säästää niiden kohdalla. Jo pidempään koiran valmisruokia syöttäneet ovat varmaan huomanneet huikeat nousut ruokasäkkien hinnoissa. Siirryimme noin vuosi sitten Roburiin, joka jo silloin maksoi mielestäni hieman enemmän kuin toiveissa oli, 55 euroa 15 kiloa. Järkytyin pahemman kerran jokin aika sitten, kun tajusin, että tuon ison säkin hinta oli noussut melkein 10 euroa! Ihan yhtäkkiä ilman että kukaan oli varoittanut minua! Nyt reilusti yli 60 euron hinta käy jo lähellä kipurajaa. Mutta luonnollisesti tässä on pakko jotain syöttää ja markettien ruokiin en lähde.

Kun päästään mukaan koirankasvatuksen koukeroihin, on moponi ehtinyt karata käsistä jo kilometrien päähän. Jotkut hienot ihmiset jaksavat käyttää aikaa ja rahaa siihen, että he tuovat koiria ulkomailta pelastamaan meidät geenien kadolta. Minäkin haluaisin, mutta ilmeisesti oma arvostelukykyni ei riitä, sillä mieheni kieltää minua tekemästä moista. Tässä rahallisessa tilanteessa ymmärrän häntä, mutta en haluaisi ymmärtää.

Myös astutusmatkasta ulkomaille olen haaveillut. Hinnasta vain tulisi melkoisen kova ja kun ottaa huomioon miten hankalaa tätä tervettä ja alkukantaista rotua on välillä saada lisääntymään, tuntuu ylivoimaiselta järjestää kallis matka ihan vain matkailun nimissä. Sillä minun tuurillanihan mitään astumista ei koskaan saataisi onnistumaan.

Kävimme kesällä Norjassa katsomassa maisemien lisäksi shiboja. Kalliissa maassa majailun jälkimainingeissa tuntuu siltä, että reissua olisi voinut miettiä vielä kertaalleen, mutta kerranhan sitä vain eletään. Ja eletään sitten hetkessä niin että tuntuu varmasti. Jälkeenpäin nimittäin. Kaikenkaikkiaan matka oli kylläkin hintansa väärti, eritoten koirapuolta ajatellen. Kyllähän siihen kannattaa syytää rahaa, että käy katsomassa muitten piskejä.

Laskuja maksellessani huomaan taas miettiväni mistä kaikesta voisi luopua, ettei tarvitsisi aina pihistellä ruokakaupassa tai vauvan vaatteita ostaessa. Sitten katson pihalle, jossa koirani järsivät onnellisena paahdettuja hirvenluita, jotka ovat ainakin hinnasta päätellen kultaisia. En löydä näkemästäni ratkaisua kysymykseeni, näen vain rakkaat sokeat pisteeni.