tiistai 5. elokuuta 2008

Rikas mies jos oisin...

Tai voisin kyllä naisenakin pysyä. Mutta varallisuutta ottaisin mielelläni lisää. Korot kasvavat ja inflaatio uhkaa, ostovoima heikkenee ja bensa kallistuu. Ja meikäläinen on opiskelija äitiyslomalla.

Jotkut asiat elämässä vievät väkisinkin osan elannosta. Sitten on asioita, joista voi nipistää, jos on pakko ja onhan se Pakko aina joskus edessä. Mm. Koirat-lehden tilaus jäi uusimatta kohdallani jo pitkän aikaa sitten. Ei kiinnostanut ihan niin paljon lukea Nylon Beatin Jonnan ja muiden julkkisten elämästä hauvojen kanssa. Samaan hengenvetoon on pakko todeta, että mielestäni myös Koirammen taso on laskenut huomattavasti. Mutta asiallisena kasvattajana kuulun suureen ja mahtavaan Kennelliittoon ja saan jäsenmaksun maksettuani tekeleen postiluukkuuni.

Mies pakotettiin lopettamaan Aku Ankan tilaus säästön nimissä. Kyllä se oli jo aika kasvaa ulos siitä vaiheesta, kun joka keskiviikko koulun jälkeen luetaan akkaria vaikka pitäisi tehdä läksyjä. Lapsen tultua taloon jäi myös ulkona syöminen kuvioista. Weimarin tultua taloon muu sosiaalinen elämä on kuihtunut pikku hiljaa. Saamme siis karsittua lehtitilausten lisäksi sekä ravintolaruokien hinnoista että kyläilijöiden tarjoiluista.

Säästöihin pyritään myös autoilun suhteen ja monta reissua on jäänyt sillä tekosyyllä tekemättä. Isän mökille Juvalle ei lähdetty, kun ei ollut rahaa bensaan. Todellinen syy taisi kylläkin olla se, että koirat olisi pitänyt jättää jonnekin muiden hoiviin, sillä perheen päästä risa parsoni on muodostunut myös heillä sosiaaliseksi rajoitteeksi. Ei, hän ei voi olla yhtä viikonloppua kaupungissa, jotta me voisimme tulla mökille. Ajatus omien koirien jättämisestä hoitolaan ja terrieristä irvistelemässä keittiön nurkassa ei miellyttänyt, joten jätimme mökkeilyt väliin.

Dielesin ja bensan hintojen kohottua reippaasti, on 800 km ajoa vain viikonlopun miniloman takia alkanut tuntumaan muutenkin turhuudelta. Oman mukavuuden voi uhrata ja jäädä kotisohvalle märehtimään. Mies joutuu ajamaan päivittäin Lohja-Helsinki väliä, joten säästetään myös hänen hermojaan. Mutta sinä hetkenä, kun saan päähäni, että koirien on päästävä mökille rentoutumaan ja juoksentelemaan, ei rahanmeno tahi ilmansaasteet saa päätäni enää käännettyä.

Koirat ovat sokea pisteeni. En osaa, en voi enkä halua säästää niiden kohdalla. Jo pidempään koiran valmisruokia syöttäneet ovat varmaan huomanneet huikeat nousut ruokasäkkien hinnoissa. Siirryimme noin vuosi sitten Roburiin, joka jo silloin maksoi mielestäni hieman enemmän kuin toiveissa oli, 55 euroa 15 kiloa. Järkytyin pahemman kerran jokin aika sitten, kun tajusin, että tuon ison säkin hinta oli noussut melkein 10 euroa! Ihan yhtäkkiä ilman että kukaan oli varoittanut minua! Nyt reilusti yli 60 euron hinta käy jo lähellä kipurajaa. Mutta luonnollisesti tässä on pakko jotain syöttää ja markettien ruokiin en lähde.

Kun päästään mukaan koirankasvatuksen koukeroihin, on moponi ehtinyt karata käsistä jo kilometrien päähän. Jotkut hienot ihmiset jaksavat käyttää aikaa ja rahaa siihen, että he tuovat koiria ulkomailta pelastamaan meidät geenien kadolta. Minäkin haluaisin, mutta ilmeisesti oma arvostelukykyni ei riitä, sillä mieheni kieltää minua tekemästä moista. Tässä rahallisessa tilanteessa ymmärrän häntä, mutta en haluaisi ymmärtää.

Myös astutusmatkasta ulkomaille olen haaveillut. Hinnasta vain tulisi melkoisen kova ja kun ottaa huomioon miten hankalaa tätä tervettä ja alkukantaista rotua on välillä saada lisääntymään, tuntuu ylivoimaiselta järjestää kallis matka ihan vain matkailun nimissä. Sillä minun tuurillanihan mitään astumista ei koskaan saataisi onnistumaan.

Kävimme kesällä Norjassa katsomassa maisemien lisäksi shiboja. Kalliissa maassa majailun jälkimainingeissa tuntuu siltä, että reissua olisi voinut miettiä vielä kertaalleen, mutta kerranhan sitä vain eletään. Ja eletään sitten hetkessä niin että tuntuu varmasti. Jälkeenpäin nimittäin. Kaikenkaikkiaan matka oli kylläkin hintansa väärti, eritoten koirapuolta ajatellen. Kyllähän siihen kannattaa syytää rahaa, että käy katsomassa muitten piskejä.

Laskuja maksellessani huomaan taas miettiväni mistä kaikesta voisi luopua, ettei tarvitsisi aina pihistellä ruokakaupassa tai vauvan vaatteita ostaessa. Sitten katson pihalle, jossa koirani järsivät onnellisena paahdettuja hirvenluita, jotka ovat ainakin hinnasta päätellen kultaisia. En löydä näkemästäni ratkaisua kysymykseeni, näen vain rakkaat sokeat pisteeni.

Ei kommentteja: