Kädentaidoton

Luin kateudesta vihreänä Tuikun blogista, että siellä on kaikenlaista käsityötä vireillä - huovutettuja koiria ja slipoverin neulontaa... Ärsyttää tuollaiset tyypit, jotka osaavat ja kaiken lisäksi saavat sen kuulostamaan helpolta! "Kävin ostamassa vähän lankaa ja kappas, villatakki ja lämminkerrasto olivatkin jo valmiit." :D

Oikeasti olen onnellinen, että joku osaa, itse kun saan aikaiseksi neulottua vain oikeata ja nurjaa ilman mitään muotoa. Siis kaulaliina saattaisi onnistua ellen olisi niin kärsimätön. Edes villasukan kantapäätä en osaa tehdä. Ohjeet ovat täyttä hepreaa minulle (0 I 2 neulo yhteen ja nosta lanka - mitä?!?) enkä jaksa yrittää tavata niitä. Mutta osaan arvostaa toisten osaamista.

Mummo-raukka saa tuta isoäitiyden velvollisuudet neuleohjeiden tulvalla. Lehdistä ja kirjoista on helppoa löytää kaikkea kivaa, jota ei itse osaa tehdä. Siihen tarvitaan mummoja ja tätejä. Koska minulla ei ole tätejä, saa mummo kantaa vastuun neulonnasta. Olen viime aikoina löytänyt myös sijoitusnarttujen "huoltajien" aarrearkun. Koira kannattaa antaa sellaiselle, jolta voi vaatia koiranpidon lisäksi myös muita palveluita, kuten käsitöitä.

Käsityöt ja kädentaito ovat ihailtavia asioita. Näppäryys ja mielikuvitus sekä taidokkaat luomukset ovat täysin omaa luokkaansa. On hienoa, että joku osaa ja viitsii. Varron innolla, josko joku tekisi minulle joululahjaksi jotain mukavaa, pehmeää ja lämmintä. Ainakin mummon takuuvarma villasukkapaketti on luultavasti odotettavissa. Omat joululahjahankintani ovat selviö: käsityökirjoja - muille ;)

"Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi..."

Emme aina voi tuoda tai saada hyviä uutisia. Eilen myöhään illalla Julius toi iltalenkiltä tullessaan huonompia uutisia kuin kenellekään voisi kuunaan toivoa.

Ystäväpiiriimme syntyi hiljattain tyttövauva. Lapsi vain ei ollutkaan terve. En tarkalleen tiedä mitä näiden päivien aikana on tapahtunut, enkä tiedä pystynkö kuulemaan enempää. Nyt hengityskone on suljettu, ja pienen elämän odotetaan hiipuvan ja lopulta sammuvan. Sanat eivät enää riitä kuvailemaan, enkä edes osaa sanoa mitään lohduttaakseni.

Tiedän vain, että tänään halaan ja pidän kiinni rakkaistani lujempaa kuin koskaan. Kumpa muistaisin tehdä niin joka päivä.

...

Korttitalo

Oksentelun syyksi paljastui eilen kampylobakteeri. Yleinen ja inhottava, myös ihmisiin tarttuva. Seuraava kysymys kuuluukin, miksi jo ensimmäisellä käynnillä ei tutkittu mitään näytettä, ainoastaan sohittiin kanyylilla suonta? Uudella yrityksellä ja uuden lääkärin kanssa saatiin kakasta löytyneestä taudinaiheuttajasta syy ja antibiootista ratkaisu ongelmaan. Nyt Ukko onkin jo taas elämänsä voimissa. Uupumus väistyi valitettavasti jo keskiyön aikoihin, jolloin alkoi myös menetettyjen riehumishetkien takaisinotto.

Odottelin eilen kauhulla kuka meistä alkaa seuraavaksi ripuloida. Onneksi olen vielä päivisin kotona enkä kiinni töissä tai opinnoissa, mutta lapsessani olen kiinni, enkä olisi millään päässyt jatkuvasti lenkkeilyttämään liejua ulostavia koiria. Ulkona riehuva myrsky ei varsinaisesti tehnyt ulkoilusta yhtään houkuttelevampaa... Jullen onneton taas joutui jälleen kerran ylitöihin sairastelevan työtoverinsa ja muutaman muun ikävän sattuman vuoksi. Hutera korttitalomme tuntui alkavan huojua pahemman kerran. Tasapaino on niin kovin pienestä kiinni.

Aamun lähtiessä tänään käyntiin, alkoi toivo taas sarastaa ja ehdin jopa hörppästä kupin kahvia. Niin, ja näyttää minulla olevan aikaa tännekin runoilla. Kukaan meistä ei ole ainakaan vielä osoittanut taudin merkkejä, mutta parempi olla vannomatta. Naapurin mäyräkoiran pentu aloitti yöllä oksentelun ja syömälakon. Mutta tällä puolella rappukäytävää asiat ovat toistaiseksi hyvin ja aion nauttia tästä hetkestä. Jälkikasvu lepäilee, kampylo on taltutettu, rauha on maassa ja korttitalomme osat tuntuvat taas yhteenliimatuilta.

Testosteronia, komisario Meri

Hei tei urosten omistajat! Minäkin kuulun nyt teihin. Olen kuulunut kokonaiset 4 elämysrikasta päivää! Poikamme on osoittautunut aikamoiseksi yllätysmunaksi niin sanoakseni.


Viime päivät ovat menneet lähinnä ihmetellessä ja ihastellessa miehekkäitä tapoja, joita pentu harrastaa. "Katso, se pissaa eri tavalla! Ooh!" Erityistä ihastusta herätti pikkupojan jalannosto! Siinäpä vasta kehittynyt kaveri, toinen koipi nousee jo vähän! Kiveksiä piti etsiä oikein monen hengen voimin, mutta löytyiväthän ne molemmat lopulta. Silläkin uhalla, että kuulostan nyt typerältä, kerron, että etsin niitä väärästä paikasta. Oikeasta ilmansuunnasta toki, mutta hienosäädössä oli korjaamisen varaa. Oppia ikä kaikki.

Suurta hauskaa pentu järjesti hyppimällä Oprin selkään ja siitä innostuneena nylkyttämällä kättäni. Käteeni kohdistuvaa toimintaa tietenkin paheksuttiin naureskellen, mutta Opri hoitakoot omat ongelmansa. Miehellä on miehen elkeet ja olemme kyllä kaikki sen jo huomanneet!

Hieman tyttömäistä sen sijaan on pentuparan kiljunta. Tänään onneton oksenteli koko päivän, mistä johtuen suuntasimme eläinlääkärille tutkimaan tilannetta. Vesikään ei pysynyt pienellä sisällä, vaan lensi kaaressa ulos, joten tipan laitto tuntui aiheelliselta väsähtäneen pennun toipumisen edistämiseksi. Kanyylia ängettiin suoneen kolmella yrityksellä ja lopulta myös niskaan ja pyllyyn yritettiin saada edes pari tippaa nahan alle. Koko tilanne olisi ollut melko koominen, ellei pentu olisi kirkunut täyttä kurkkua. Lopulta pistettiin vielä oksennuksenestolääkettä peppuun ja sehän se vasta huudot aiheuttikin. Ilmeisesti aine kirveli takalistossa pahemman kerran, sillä huuto jatkui vielä eläinlääkärin kirjoitellessa laskua.

Nyt poika nukkuu ja miehiset painit ovat tällä hetkellä erätauolla. Toivottavasti Ukko on pian taas hyvässä voinnissa ja eläimelliset menot voivat jatkua!