Korttitalo

Oksentelun syyksi paljastui eilen kampylobakteeri. Yleinen ja inhottava, myös ihmisiin tarttuva. Seuraava kysymys kuuluukin, miksi jo ensimmäisellä käynnillä ei tutkittu mitään näytettä, ainoastaan sohittiin kanyylilla suonta? Uudella yrityksellä ja uuden lääkärin kanssa saatiin kakasta löytyneestä taudinaiheuttajasta syy ja antibiootista ratkaisu ongelmaan. Nyt Ukko onkin jo taas elämänsä voimissa. Uupumus väistyi valitettavasti jo keskiyön aikoihin, jolloin alkoi myös menetettyjen riehumishetkien takaisinotto.

Odottelin eilen kauhulla kuka meistä alkaa seuraavaksi ripuloida. Onneksi olen vielä päivisin kotona enkä kiinni töissä tai opinnoissa, mutta lapsessani olen kiinni, enkä olisi millään päässyt jatkuvasti lenkkeilyttämään liejua ulostavia koiria. Ulkona riehuva myrsky ei varsinaisesti tehnyt ulkoilusta yhtään houkuttelevampaa... Jullen onneton taas joutui jälleen kerran ylitöihin sairastelevan työtoverinsa ja muutaman muun ikävän sattuman vuoksi. Hutera korttitalomme tuntui alkavan huojua pahemman kerran. Tasapaino on niin kovin pienestä kiinni.

Aamun lähtiessä tänään käyntiin, alkoi toivo taas sarastaa ja ehdin jopa hörppästä kupin kahvia. Niin, ja näyttää minulla olevan aikaa tännekin runoilla. Kukaan meistä ei ole ainakaan vielä osoittanut taudin merkkejä, mutta parempi olla vannomatta. Naapurin mäyräkoiran pentu aloitti yöllä oksentelun ja syömälakon. Mutta tällä puolella rappukäytävää asiat ovat toistaiseksi hyvin ja aion nauttia tästä hetkestä. Jälkikasvu lepäilee, kampylo on taltutettu, rauha on maassa ja korttitalomme osat tuntuvat taas yhteenliimatuilta.