Koiranörtti ja poikalapsi

Olen valitettavasti kohtalaisen hyvämuistinen (joskin valikoivasti) ja huono antamaan anteeksi. Muistan vieläkin, kuinka yhdeksännen luokan loputtua olin huojentunut päästessäni eroon silloisista luokkakavereistani. Erityisen pahasti suivaannuin eräälle "ystävälle", joka aikalailla puun takaa aloitti valitusvirren koirainnostuksestani. Ilmeisesti jutustelut mielenkiinnon aiheestani olivat jo pidempään kypsyttäneet häntä... No, minä sain sisäiset raivarit vaikken siinä kyennyt mitenkään järkytykseltäni puolustautumaan. En koskaan unohtanut tätä loukkausta. Myöhemmin monestikin olen joutunult kestämään kyseistä henkilöä kaveriporukassamme ja olisi varmasti ollut helpompaa unohtaa koko juttu ja yrittää ystävystyä uudelleen.

Elämässäni on ollut vaiheita, jolloin koirat eivät ole olleet kovin näkyvänä ja isona osana maailmaani ja ajatuksiani. Takaraivossa on silti siintänyt aina tulevaisuuden toivenäkymä - koirien keskellä kirmailu. Jaksan todennäköisesti aina ja ikuisesti kertoilla mielestäni hyvin itseäni kuvaavaa tapausta entisen poikaystäväni kanssa. Hän oli juuri päässyt armeijasta ja kaavailimme yhteenmuuttoa. Juttelin koiraroduista ja siitä millainen pentu sitten otetaan kun päästään asumaan pois vanhempien nurkista. Hän totesi, ettei oikeastaan haluaisi koiraa. Sen enempää miettimättä lauoin sen mitä sydämessäni tunsin. Annoin ymmärtää, että jos pitäisi valita, hän ei olisi listalla ensimmäisenä. Suhteen pikaisen kohtalon saattaa arvata.

Pidän itseäni sosiaalisesti kohtuullisen lahjakkaana tai ainakin hyvin pärjäävänä, vaikka usein valitsisinkin puheenaiheeksi kernaammin koirat kuin ihmiset. Yritän siksi pitää tuttavapiirissäni lähimpinä ystävinäni samanlaisia "koiranörttejä" kuin itse olen, sillä ei-koiraihmisille on vaikeaa selittää elämäntapaansa. Se on välillä täysin ylitsepääsemättömän rasittavaa. Olen huomannut, että niin lasten kuin koirien kanssa ihmiset luulevat, että jos joskus on synnyttänyt/siittänyt lapsen tai silitellyt naapurin koiraa, tietää asiasta jo kaiken ja on siten oikeutettu esittämään mielipiteitään niihin liittyvistä aiheista.

Onneksi olen löytänyt sielunveljiä, rotua rakastavia ihmisiä, sekä Suomesta, että ulkomailta. Olen myös onnekas "omistaessani" miehen, joka jaksaa jakaa innostukseni koiriin ja erityisesti shiboihin. Joistakin melko uusistakin tuttavista on lyhyessä ajassa noussut tärkeitä ystäviä ja tukijoita sekä kumppaneita koirankasvatuksessa. On hienoa kokea Suuri Yhteys jonkun kanssa ja jakaa tärkeänä pitämänsä ajatukset. Kyse ei ole ainoastaan omasta mielihyvästä. Mikä voisikaan olla hedelmällisempi tapa auttaa koirarotua, kuin yhteistyö?



Yhteistyöstä aasinsillan kautta siirryn jälleen tuontiuutisiin. Norjan Bergenistä on jälleen lentänyt shiba Suomeen! Tällä kertaa poikapentu tuli täyttämään Islan jättämää ammottavaa aukkoa elämässämme ja hyvin on poju Islan isoihin saappaisiin astunutkin! Lisää lapsesta voi lukea nettisivuiltamme, kunhan saamme luotua hänellekin oman osion. Viimeisistäkin remontin rippeistä selvittyämme paneudun taas kippura.comin päivittämiseen! Sitten siis lisää kuvia ja tietoa vesselistä. Kiittää saamme jälleen kerran Christen Langia sekä Jorunn Kvalheimia kennel Enerhaugenista!