Setämiehen paluu

Vinski aka setämies oli meillä käymässä. Pojilla oli taas oikein hauskaa yhdessä. Opri pakeni tervehtimisten jälkeen meidän sängyn alle, sillä meno alkoi olla melko nopeasti melko hurjaa. On hyvin vaikeaa kuvitella, että kyse olisi silkasta pennun alistamisesta, niin "iloinen" Vinski oli touhutessaan Ukon kanssa. Mutta ota noista nyt selvää. Pääasia on, ettei kukaan kai ollut liian tosissaan ja hyvä henki säilyi. Vinski-paralla tosin silmät alkoivat vuotamaan kaikesta siitä toljottelusta (jotta en turmelisi mahdollisten alaikäisten lukijoiden viattomia mieliä, olen jättänyt rajummat kuvat blogista pois):


Puistoilu on edelleen suosiossa ja kaikkien mielestä kivaa. Nonakin on oppinut vetelemään sikeitä kohtalaisessa räksytyksessä. Opri on ottanut hienosti mallia ja alkanut haukkumaan lajitovereidensa tavoin. Se siitä ihanasta hiljaisuudesta.

Tuire nimesi osuvasti puistokaverimme ranskanbulldoggi-Rexin päättömäksi ratsumieheksi. Tämän tarinan kuvituksesta selviää myös miten pää menetettiin:


Lopulta meillä tuntui olevan kaksi päätöntä painijaa - ratsumies ja tallipoika:

Ettei menisi taas liian epämääräisiksi nämä jutut, lisätään pari kuvaa meidän jokapäiväiseltä lenkkireitiltä. Kaunista, eikö? Ystävänpäiväksi ollaan alustavasti sovittu treffit tänne Herttoniemeen. Toivottavasti saadaan kaunis sää ja mukava lenkkiporukka! Tervetuloa!

Puisto-poliisi, pikku-ukko, setämies ja moni muu

Viime aikoina olemme puistoilleet aika paljon. Nonan päiväuniaikaan suunnistetaan koko porukan kanssa koirapuistoon ja siellä sitten juostaan ja riehutaan, jotta mamma saisi katsoa illalla telkkaria rauhassa tai kirjoitella blogiinsa. Vakioporukka on tietenkin pikku-Ukko, Opri puisto-poliisi sekä Nona ja minä. Seuraksi saamme usein Vinski-mittelin, joka tykkää erityisesti jahdata ja astua Ukkoa. Ukko ei pistä pahakseen. Alla olevassa kuvassa näkyy vierailevan tähden, Kafun, takapuoli. Kafu tunnetaan myös Oprin exänä. Entinen pari on edelleen lämpimissä väleissä.


Puistoilu on kivaa, kun siellä on kiva porukka. Opri on sitä mieltä, että vieraat koirat eivät kauheasti saisi leikkiä Ukon kanssa ja kuten kunnon puisto-poliisin kuuluukin tehdä, kamppaa Opri silloin tällöin Ukon juoksusta, ettei vaan olisi liian kivaa. Setämiehen eli Vinskin ja Ukon keskinäisen suhteen Opri hyväksyy. Onneksi Ukko on osoittanut mielenkiintoa myös naisia kohtaan, joten me omistajatkaan emme ole huolissamme tilanteesta.

Muita kivoja vakkarikavereita ovat Riku-corgi ja Hugo-vinttari. Opri jännittää aina vähän, jos puistossa on isoja vieraita koiria, mutta ilokseni olen huomannut, että päiväsaikaan porukka on aika leppoisaa ja Oprikin pääsee lopulta mukaan tohinaan. Yleensä niillä on Ukon kanssa kuitenkin niin kivaa, ettei ollenkaan haittaa jos puisto on tyhjillään. Vieraiden narttujen kanssa me emme juurikaan puistoile, mutta on ollut hauskaa huomata miten hyvin kaikki urokset tulevat toimeen keskenään, Opri ainoana naisena ja yleensä porukan ulkopuolella puuhastelemassa omiaan. Pojat juoksevat sillä aikaa peräkanaa pitkin kenttää. Mitähän tästäkin nyt pitäisi taas ajatella.

Eilen joku koira toi puistoon suussaan kuolleen myyrän. Pyytäisin ihmisiä hiukan ajattelemaan. Kun puistossa ei saa keppiäkään heitellä, ettei tulisi tappelua, niin minkälaista kärhämään mahtaa tuollainen "lelu" saada aikaan...? Onneksi Ukko ryösti myyrän rauhallisissa merkeissä ja myöskin luovutti sen mammalle rauhallisissa merkeissä. Mamma viskasi myyrän hiiteen ja koirat katsoivat tyrmistyneinä "että tuolla lailla heittää hukkaan Jumalan viljaa..."

Päivän taikatemppu:

Ukolla on pystyt korvat...


... ja sitten Ukolla onkin luppakorvat!


Pikkulisäyksenä Akiko-mustapallerolle terveisiä, kunhan pääset (joudut) tänne meille niin kehitetään sinullekin liuta ylistäviä lempinimiä! Pian nähdään! <3

Tapahtui vuonna 2008

Pian on taas yksi vuosi takana. Olemme vanhentuneet hieman ja elämästämme on poistunut asioita, mutta olemme myös saaneet jotain uutta. Ehkä olemme saavuttaneet jotain hieman, jotkut jopa paljon! On uudenvuoden lupausten aika ja aika katsoa mennyttä vuotta. Sen jälkeen voi siirtyä eteenpäin.

Hesarista löytyi hassuja sitaatteja vuoden 2008 varrelta, liittyen maailmalla tapahtuneeseen. Ilmeisesti myös planeettamme johtohenkilöiden voisi olla syytä miettiä mitä suustaan ääneen päästää. Sitaatit naurattivat, mutta myös vakavia ja muutoksen tuovia asioita on tapahtunut.

Muutamia suuria uutisia olivat toukokuussa Etelä-Myanmaria koetellut hirmumyrsky Nargis, marraskuinen Barack Obaman valinta Yhdysvaltain presidentiksi sekä vuoden loppua kohti kiihtynyt talouden heikkeneminen ja taantuma. Aivan alkuvuoden uutisia en enää edes muista.

Suurimmat uutiset oman perheemme sisällä liittyivät lähinnä lapseemme Nonaan sekä koiriimme. Isla muutti pois, Akiko ja Ukko tulivat tilalle. Muutimme Lohjalta takaisin Helsinkiin ja Nona oppi kävelemään. Siinäpä kai ne tärkeimmät.

Koirarintamalla uusi vuosi tuo tullessaan toivottavasti mukavia asioita ja jotain kivaa odotettavaa. Ukko se vain kasvaa ja on pian riittävän vanha päästäkseen näyttelyihin kokeilemaan charmiaan. Ehkä saamme mustia pentuja, ja kenties punaisiakin! Työtä on siis ainakin luvassa, mutta hyvällä onnella saamme myös nauttia.

Vuoden päätteeksi aion tuumia viimeisen 12 kuukauden tapahtumia ja oppia. Haluan päästä yli mieltäni harmittaneista sanoista ja teoista, enkä kantaa turhaa murhetta harteillani. Haluan kiittää niitä, jotka ovat minua auttaneet sekä osoittaa kiitollisuuteni ja ystävyyden tärkeyden. Haluan jättää taakseni asiat, jotka estävät pääsemästä eteenpäin. Haluan pyytää anteeksi niiltä, joita olen loukannut ja antaa anteeksi niille, jotka minua loukkasivat. Ennen kuin listastani tulee liian raamatullinen, toivotan kaikille erinomaista, kaikin tavoin rikasta ja onnellista Uutta Vuotta 2009, ja lopetan tähän!

Viimeiseksi - olkaamme johtajiamme fiksumpia ja muistetaan se tahdikkuus ;)

Deittailua

Havahduin jokin aika sitten siihen, että Ukko kasvaa rytisten, emmekä me ole tehneet sen kanssa vielä juuri mitään. Ukko tuntuu niin "valmiilta" ja täyspäiseltä, että kaikenlaiset koulutusprojektit ovat häipyneet mielestä arjen tohinassa. Ehkä jos tarvetta tuntuisi olevan, pysyisivät moiset asiat paremmin muistissa. Mutta toistaiseksi kaikki on mennyt oikein hyvin, enkä ole jaksanut ottaa stressiä, no oikeastaan mistään.

Ukon koira-deittailu oli kuitenkin jäänyt aika pitkälti naapurin Merri-sekarotuisen ja Simo Sisu-mäyräkoiran sekä oman isosiskon Oprin kanssa puuhasteluun. Totesin, että nyt on aika tehdä edes tälle asialle jotain! Niinpä soitin Elinalle ja Sadalle ja sovin Ukolle treffit!

Kävimme alkuviikosta leikkimässä Sadan kanssa ja seura tuntui olevan mieleistä. Touhut olivat villit, mutta sopuisat ja Ukko nukkui hyvillä mielin lopun päivää kotiin päästyämme. Eipä siitä sen enempää ole kerrottavaa. Laitetaan kuitenkin pari kuvaa mukaan kertomaan hauskanpidosta.

Tässä kuvassa näkyy hauskasti, miten vauhdin hurmassa korvatkin kääntyvät lerpalleen!

Sadalle kiitos leikkiseurasta ja Elinalle kiitos kahvista!

Ennakko-joulu

Joillekin joulun lähestymisestä muistuttaa joulukadun avaus, joulukalenteri tai valtavat ihmismassat kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Minulle joulun tulosta kertoo jokavuotinen perinne, Helsingin Messukeskuksen Voittaja näyttely!

Sen lisäksi, että Messarissa tapaa ystäviä, tuttuja ja koiria, ohjelmaan kuuluu myös vanhojen hyvien aikojen muistelua ja Messari-kokemusten vaihtoa. Tällä kertaa omat koirat eivät olleet mukana ja sain nauttia 2008 Messarista myös ilman lasta ja miestä. Arvasin, että ostan enemmän kuin jaksan kantaa, joten pisteenä iin päälle, sain soitettua vielä kyydinkin kotiin!

Ennen joulua koiratuttuja ehtii tavata yleensä juuri Messarissa. En ollut tajunnut varustautua joululahjoin, mutta sain kyllä muutamia itse, kiitos Johanna, Tuire ja Tiina!

Kuten joululahjojen kanssa kuuluu tehdä, ne revitään heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen auki, koska äiti ei ole enää estämässä. Johannalta sain hänen isänsä tekemiä kynttilöitä (omat tekeleet olivat kuulemma liian käyriä...?). Tiinan lahjan paperit aukesivat kotimatkalla autossa ja paketista paljastui ihana koirakirja! Semmoinen tunnelmakirja. Tuire yritti muistuttaa, että joululahjat ovat jouluaattoa varten, mutta heltisi sitten lupaamaan, että saa hänenkin lahjapussinsa jo avata. Tuirelta koirat saivat puruluut sekä upean kultaisen kaulapannan. Nona sai hienon punaisen villapaidan! Puruluita lukuunottamatta Tuire oli itse väkertänyt nämä kaikki (en tajua miten)! Suuri kiitos ja halaus tytöt!

Nonakin tykkäsi koristeellisesta kaulapannasta, ehkä jopa vähän enemmän kuin villapaidastaan... Opri ei näyttänyt tuumivan pannasta paljoa, makaili vain ylväänä ja karvattomana lampaantaljalla (kun ei ole omaa pohjavillaa lämmittämässä).

Ennakko-Joulu ei päättynyt vielä siihen. Kuten sanottu, olin ostanut kassikaupalla ruokaa, herkkuja ja puruluita koirille. Kotiin tultuani, säkit purettiin olohuoneen lattialle ja niitä siinä sitten yhdessä ihasteltiin. Nona rapisteli ruokanäytepusseja ja koirat tutkivat innoissaan jotain epämääräisiä eläinperäisiä herkkupaloja. Sitten maisteltiin tuomisia ja pian Ukkokin näytti siltä, että koiranpennun tilalle oli ilmestynyt joulukinkku.

Messarissa ottamani shibakuvat löytyvät kippura.comista, mutta ehdittiin sitä joutessamme paria muutakin rotua vilkaisemaan ja kuvaamaan. Muistoja räpsittiin valikoidusti vain kahdesta muun rodun edustajasta: länsigöötanmaanpystykorvasta, josta en tiedä mitään muuta kuin että se on Uma Aaltosen koira (vai kasvatti? kenties molempia) ja toinen on tietenkin Tiinan ja Janin ihana Ossi-mäykky!

Tässä tämä Uman jöötti. Nätti tyttö!


Ossi Janin handlaamana. Sijoitukseksi tuli tällä kertaa ROP vetsku ja PU2. Mutta Ossi oli kyllä meidän mielestä kaikista paras!


Lopuksi Ukko esittelee miten pöydällä ollaan oikeasti hienosti:

Kädentaidoton

Luin kateudesta vihreänä Tuikun blogista, että siellä on kaikenlaista käsityötä vireillä - huovutettuja koiria ja slipoverin neulontaa... Ärsyttää tuollaiset tyypit, jotka osaavat ja kaiken lisäksi saavat sen kuulostamaan helpolta! "Kävin ostamassa vähän lankaa ja kappas, villatakki ja lämminkerrasto olivatkin jo valmiit." :D

Oikeasti olen onnellinen, että joku osaa, itse kun saan aikaiseksi neulottua vain oikeata ja nurjaa ilman mitään muotoa. Siis kaulaliina saattaisi onnistua ellen olisi niin kärsimätön. Edes villasukan kantapäätä en osaa tehdä. Ohjeet ovat täyttä hepreaa minulle (0 I 2 neulo yhteen ja nosta lanka - mitä?!?) enkä jaksa yrittää tavata niitä. Mutta osaan arvostaa toisten osaamista.

Mummo-raukka saa tuta isoäitiyden velvollisuudet neuleohjeiden tulvalla. Lehdistä ja kirjoista on helppoa löytää kaikkea kivaa, jota ei itse osaa tehdä. Siihen tarvitaan mummoja ja tätejä. Koska minulla ei ole tätejä, saa mummo kantaa vastuun neulonnasta. Olen viime aikoina löytänyt myös sijoitusnarttujen "huoltajien" aarrearkun. Koira kannattaa antaa sellaiselle, jolta voi vaatia koiranpidon lisäksi myös muita palveluita, kuten käsitöitä.

Käsityöt ja kädentaito ovat ihailtavia asioita. Näppäryys ja mielikuvitus sekä taidokkaat luomukset ovat täysin omaa luokkaansa. On hienoa, että joku osaa ja viitsii. Varron innolla, josko joku tekisi minulle joululahjaksi jotain mukavaa, pehmeää ja lämmintä. Ainakin mummon takuuvarma villasukkapaketti on luultavasti odotettavissa. Omat joululahjahankintani ovat selviö: käsityökirjoja - muille ;)

"Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi..."

Emme aina voi tuoda tai saada hyviä uutisia. Eilen myöhään illalla Julius toi iltalenkiltä tullessaan huonompia uutisia kuin kenellekään voisi kuunaan toivoa.

Ystäväpiiriimme syntyi hiljattain tyttövauva. Lapsi vain ei ollutkaan terve. En tarkalleen tiedä mitä näiden päivien aikana on tapahtunut, enkä tiedä pystynkö kuulemaan enempää. Nyt hengityskone on suljettu, ja pienen elämän odotetaan hiipuvan ja lopulta sammuvan. Sanat eivät enää riitä kuvailemaan, enkä edes osaa sanoa mitään lohduttaakseni.

Tiedän vain, että tänään halaan ja pidän kiinni rakkaistani lujempaa kuin koskaan. Kumpa muistaisin tehdä niin joka päivä.

...