Tapahtui vuonna 2008

Pian on taas yksi vuosi takana. Olemme vanhentuneet hieman ja elämästämme on poistunut asioita, mutta olemme myös saaneet jotain uutta. Ehkä olemme saavuttaneet jotain hieman, jotkut jopa paljon! On uudenvuoden lupausten aika ja aika katsoa mennyttä vuotta. Sen jälkeen voi siirtyä eteenpäin.

Hesarista löytyi hassuja sitaatteja vuoden 2008 varrelta, liittyen maailmalla tapahtuneeseen. Ilmeisesti myös planeettamme johtohenkilöiden voisi olla syytä miettiä mitä suustaan ääneen päästää. Sitaatit naurattivat, mutta myös vakavia ja muutoksen tuovia asioita on tapahtunut.

Muutamia suuria uutisia olivat toukokuussa Etelä-Myanmaria koetellut hirmumyrsky Nargis, marraskuinen Barack Obaman valinta Yhdysvaltain presidentiksi sekä vuoden loppua kohti kiihtynyt talouden heikkeneminen ja taantuma. Aivan alkuvuoden uutisia en enää edes muista.

Suurimmat uutiset oman perheemme sisällä liittyivät lähinnä lapseemme Nonaan sekä koiriimme. Isla muutti pois, Akiko ja Ukko tulivat tilalle. Muutimme Lohjalta takaisin Helsinkiin ja Nona oppi kävelemään. Siinäpä kai ne tärkeimmät.

Koirarintamalla uusi vuosi tuo tullessaan toivottavasti mukavia asioita ja jotain kivaa odotettavaa. Ukko se vain kasvaa ja on pian riittävän vanha päästäkseen näyttelyihin kokeilemaan charmiaan. Ehkä saamme mustia pentuja, ja kenties punaisiakin! Työtä on siis ainakin luvassa, mutta hyvällä onnella saamme myös nauttia.

Vuoden päätteeksi aion tuumia viimeisen 12 kuukauden tapahtumia ja oppia. Haluan päästä yli mieltäni harmittaneista sanoista ja teoista, enkä kantaa turhaa murhetta harteillani. Haluan kiittää niitä, jotka ovat minua auttaneet sekä osoittaa kiitollisuuteni ja ystävyyden tärkeyden. Haluan jättää taakseni asiat, jotka estävät pääsemästä eteenpäin. Haluan pyytää anteeksi niiltä, joita olen loukannut ja antaa anteeksi niille, jotka minua loukkasivat. Ennen kuin listastani tulee liian raamatullinen, toivotan kaikille erinomaista, kaikin tavoin rikasta ja onnellista Uutta Vuotta 2009, ja lopetan tähän!

Viimeiseksi - olkaamme johtajiamme fiksumpia ja muistetaan se tahdikkuus ;)

Deittailua

Havahduin jokin aika sitten siihen, että Ukko kasvaa rytisten, emmekä me ole tehneet sen kanssa vielä juuri mitään. Ukko tuntuu niin "valmiilta" ja täyspäiseltä, että kaikenlaiset koulutusprojektit ovat häipyneet mielestä arjen tohinassa. Ehkä jos tarvetta tuntuisi olevan, pysyisivät moiset asiat paremmin muistissa. Mutta toistaiseksi kaikki on mennyt oikein hyvin, enkä ole jaksanut ottaa stressiä, no oikeastaan mistään.

Ukon koira-deittailu oli kuitenkin jäänyt aika pitkälti naapurin Merri-sekarotuisen ja Simo Sisu-mäyräkoiran sekä oman isosiskon Oprin kanssa puuhasteluun. Totesin, että nyt on aika tehdä edes tälle asialle jotain! Niinpä soitin Elinalle ja Sadalle ja sovin Ukolle treffit!

Kävimme alkuviikosta leikkimässä Sadan kanssa ja seura tuntui olevan mieleistä. Touhut olivat villit, mutta sopuisat ja Ukko nukkui hyvillä mielin lopun päivää kotiin päästyämme. Eipä siitä sen enempää ole kerrottavaa. Laitetaan kuitenkin pari kuvaa mukaan kertomaan hauskanpidosta.

Tässä kuvassa näkyy hauskasti, miten vauhdin hurmassa korvatkin kääntyvät lerpalleen!

Sadalle kiitos leikkiseurasta ja Elinalle kiitos kahvista!

Ennakko-joulu

Joillekin joulun lähestymisestä muistuttaa joulukadun avaus, joulukalenteri tai valtavat ihmismassat kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Minulle joulun tulosta kertoo jokavuotinen perinne, Helsingin Messukeskuksen Voittaja näyttely!

Sen lisäksi, että Messarissa tapaa ystäviä, tuttuja ja koiria, ohjelmaan kuuluu myös vanhojen hyvien aikojen muistelua ja Messari-kokemusten vaihtoa. Tällä kertaa omat koirat eivät olleet mukana ja sain nauttia 2008 Messarista myös ilman lasta ja miestä. Arvasin, että ostan enemmän kuin jaksan kantaa, joten pisteenä iin päälle, sain soitettua vielä kyydinkin kotiin!

Ennen joulua koiratuttuja ehtii tavata yleensä juuri Messarissa. En ollut tajunnut varustautua joululahjoin, mutta sain kyllä muutamia itse, kiitos Johanna, Tuire ja Tiina!

Kuten joululahjojen kanssa kuuluu tehdä, ne revitään heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen auki, koska äiti ei ole enää estämässä. Johannalta sain hänen isänsä tekemiä kynttilöitä (omat tekeleet olivat kuulemma liian käyriä...?). Tiinan lahjan paperit aukesivat kotimatkalla autossa ja paketista paljastui ihana koirakirja! Semmoinen tunnelmakirja. Tuire yritti muistuttaa, että joululahjat ovat jouluaattoa varten, mutta heltisi sitten lupaamaan, että saa hänenkin lahjapussinsa jo avata. Tuirelta koirat saivat puruluut sekä upean kultaisen kaulapannan. Nona sai hienon punaisen villapaidan! Puruluita lukuunottamatta Tuire oli itse väkertänyt nämä kaikki (en tajua miten)! Suuri kiitos ja halaus tytöt!

Nonakin tykkäsi koristeellisesta kaulapannasta, ehkä jopa vähän enemmän kuin villapaidastaan... Opri ei näyttänyt tuumivan pannasta paljoa, makaili vain ylväänä ja karvattomana lampaantaljalla (kun ei ole omaa pohjavillaa lämmittämässä).

Ennakko-Joulu ei päättynyt vielä siihen. Kuten sanottu, olin ostanut kassikaupalla ruokaa, herkkuja ja puruluita koirille. Kotiin tultuani, säkit purettiin olohuoneen lattialle ja niitä siinä sitten yhdessä ihasteltiin. Nona rapisteli ruokanäytepusseja ja koirat tutkivat innoissaan jotain epämääräisiä eläinperäisiä herkkupaloja. Sitten maisteltiin tuomisia ja pian Ukkokin näytti siltä, että koiranpennun tilalle oli ilmestynyt joulukinkku.

Messarissa ottamani shibakuvat löytyvät kippura.comista, mutta ehdittiin sitä joutessamme paria muutakin rotua vilkaisemaan ja kuvaamaan. Muistoja räpsittiin valikoidusti vain kahdesta muun rodun edustajasta: länsigöötanmaanpystykorvasta, josta en tiedä mitään muuta kuin että se on Uma Aaltosen koira (vai kasvatti? kenties molempia) ja toinen on tietenkin Tiinan ja Janin ihana Ossi-mäykky!

Tässä tämä Uman jöötti. Nätti tyttö!


Ossi Janin handlaamana. Sijoitukseksi tuli tällä kertaa ROP vetsku ja PU2. Mutta Ossi oli kyllä meidän mielestä kaikista paras!


Lopuksi Ukko esittelee miten pöydällä ollaan oikeasti hienosti:

Kädentaidoton

Luin kateudesta vihreänä Tuikun blogista, että siellä on kaikenlaista käsityötä vireillä - huovutettuja koiria ja slipoverin neulontaa... Ärsyttää tuollaiset tyypit, jotka osaavat ja kaiken lisäksi saavat sen kuulostamaan helpolta! "Kävin ostamassa vähän lankaa ja kappas, villatakki ja lämminkerrasto olivatkin jo valmiit." :D

Oikeasti olen onnellinen, että joku osaa, itse kun saan aikaiseksi neulottua vain oikeata ja nurjaa ilman mitään muotoa. Siis kaulaliina saattaisi onnistua ellen olisi niin kärsimätön. Edes villasukan kantapäätä en osaa tehdä. Ohjeet ovat täyttä hepreaa minulle (0 I 2 neulo yhteen ja nosta lanka - mitä?!?) enkä jaksa yrittää tavata niitä. Mutta osaan arvostaa toisten osaamista.

Mummo-raukka saa tuta isoäitiyden velvollisuudet neuleohjeiden tulvalla. Lehdistä ja kirjoista on helppoa löytää kaikkea kivaa, jota ei itse osaa tehdä. Siihen tarvitaan mummoja ja tätejä. Koska minulla ei ole tätejä, saa mummo kantaa vastuun neulonnasta. Olen viime aikoina löytänyt myös sijoitusnarttujen "huoltajien" aarrearkun. Koira kannattaa antaa sellaiselle, jolta voi vaatia koiranpidon lisäksi myös muita palveluita, kuten käsitöitä.

Käsityöt ja kädentaito ovat ihailtavia asioita. Näppäryys ja mielikuvitus sekä taidokkaat luomukset ovat täysin omaa luokkaansa. On hienoa, että joku osaa ja viitsii. Varron innolla, josko joku tekisi minulle joululahjaksi jotain mukavaa, pehmeää ja lämmintä. Ainakin mummon takuuvarma villasukkapaketti on luultavasti odotettavissa. Omat joululahjahankintani ovat selviö: käsityökirjoja - muille ;)

"Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi..."

Emme aina voi tuoda tai saada hyviä uutisia. Eilen myöhään illalla Julius toi iltalenkiltä tullessaan huonompia uutisia kuin kenellekään voisi kuunaan toivoa.

Ystäväpiiriimme syntyi hiljattain tyttövauva. Lapsi vain ei ollutkaan terve. En tarkalleen tiedä mitä näiden päivien aikana on tapahtunut, enkä tiedä pystynkö kuulemaan enempää. Nyt hengityskone on suljettu, ja pienen elämän odotetaan hiipuvan ja lopulta sammuvan. Sanat eivät enää riitä kuvailemaan, enkä edes osaa sanoa mitään lohduttaakseni.

Tiedän vain, että tänään halaan ja pidän kiinni rakkaistani lujempaa kuin koskaan. Kumpa muistaisin tehdä niin joka päivä.

...

Korttitalo

Oksentelun syyksi paljastui eilen kampylobakteeri. Yleinen ja inhottava, myös ihmisiin tarttuva. Seuraava kysymys kuuluukin, miksi jo ensimmäisellä käynnillä ei tutkittu mitään näytettä, ainoastaan sohittiin kanyylilla suonta? Uudella yrityksellä ja uuden lääkärin kanssa saatiin kakasta löytyneestä taudinaiheuttajasta syy ja antibiootista ratkaisu ongelmaan. Nyt Ukko onkin jo taas elämänsä voimissa. Uupumus väistyi valitettavasti jo keskiyön aikoihin, jolloin alkoi myös menetettyjen riehumishetkien takaisinotto.

Odottelin eilen kauhulla kuka meistä alkaa seuraavaksi ripuloida. Onneksi olen vielä päivisin kotona enkä kiinni töissä tai opinnoissa, mutta lapsessani olen kiinni, enkä olisi millään päässyt jatkuvasti lenkkeilyttämään liejua ulostavia koiria. Ulkona riehuva myrsky ei varsinaisesti tehnyt ulkoilusta yhtään houkuttelevampaa... Jullen onneton taas joutui jälleen kerran ylitöihin sairastelevan työtoverinsa ja muutaman muun ikävän sattuman vuoksi. Hutera korttitalomme tuntui alkavan huojua pahemman kerran. Tasapaino on niin kovin pienestä kiinni.

Aamun lähtiessä tänään käyntiin, alkoi toivo taas sarastaa ja ehdin jopa hörppästä kupin kahvia. Niin, ja näyttää minulla olevan aikaa tännekin runoilla. Kukaan meistä ei ole ainakaan vielä osoittanut taudin merkkejä, mutta parempi olla vannomatta. Naapurin mäyräkoiran pentu aloitti yöllä oksentelun ja syömälakon. Mutta tällä puolella rappukäytävää asiat ovat toistaiseksi hyvin ja aion nauttia tästä hetkestä. Jälkikasvu lepäilee, kampylo on taltutettu, rauha on maassa ja korttitalomme osat tuntuvat taas yhteenliimatuilta.

Testosteronia, komisario Meri

Hei tei urosten omistajat! Minäkin kuulun nyt teihin. Olen kuulunut kokonaiset 4 elämysrikasta päivää! Poikamme on osoittautunut aikamoiseksi yllätysmunaksi niin sanoakseni.


Viime päivät ovat menneet lähinnä ihmetellessä ja ihastellessa miehekkäitä tapoja, joita pentu harrastaa. "Katso, se pissaa eri tavalla! Ooh!" Erityistä ihastusta herätti pikkupojan jalannosto! Siinäpä vasta kehittynyt kaveri, toinen koipi nousee jo vähän! Kiveksiä piti etsiä oikein monen hengen voimin, mutta löytyiväthän ne molemmat lopulta. Silläkin uhalla, että kuulostan nyt typerältä, kerron, että etsin niitä väärästä paikasta. Oikeasta ilmansuunnasta toki, mutta hienosäädössä oli korjaamisen varaa. Oppia ikä kaikki.

Suurta hauskaa pentu järjesti hyppimällä Oprin selkään ja siitä innostuneena nylkyttämällä kättäni. Käteeni kohdistuvaa toimintaa tietenkin paheksuttiin naureskellen, mutta Opri hoitakoot omat ongelmansa. Miehellä on miehen elkeet ja olemme kyllä kaikki sen jo huomanneet!

Hieman tyttömäistä sen sijaan on pentuparan kiljunta. Tänään onneton oksenteli koko päivän, mistä johtuen suuntasimme eläinlääkärille tutkimaan tilannetta. Vesikään ei pysynyt pienellä sisällä, vaan lensi kaaressa ulos, joten tipan laitto tuntui aiheelliselta väsähtäneen pennun toipumisen edistämiseksi. Kanyylia ängettiin suoneen kolmella yrityksellä ja lopulta myös niskaan ja pyllyyn yritettiin saada edes pari tippaa nahan alle. Koko tilanne olisi ollut melko koominen, ellei pentu olisi kirkunut täyttä kurkkua. Lopulta pistettiin vielä oksennuksenestolääkettä peppuun ja sehän se vasta huudot aiheuttikin. Ilmeisesti aine kirveli takalistossa pahemman kerran, sillä huuto jatkui vielä eläinlääkärin kirjoitellessa laskua.

Nyt poika nukkuu ja miehiset painit ovat tällä hetkellä erätauolla. Toivottavasti Ukko on pian taas hyvässä voinnissa ja eläimelliset menot voivat jatkua!